Hyvä Jumala, kuka sinuakin hoitaa, kun minä tässä joudun vuoteesen, hän ajatteli, ja kuka jaksaa valmistaa pellot kylvöön, lykätä sonnan saroille ja mistä saada siemeniä ja millä… potunkaan siemeniä… Eivät taitaisi antaa, jos lähtisi siemenpivoa talosta taloon kerjäämään, niitä kai oli niin paljon muitakin siemenen käyttäjiä… Ja kruunultahan olivat talolliset itsekin saaneet rahaa lainaan, jolla siemeniä ostivat. Monella ei taida olla omasta takaa siemeniä, vaan kuinka lienee.
Potun siemeniä hän päätti koettaa Saarelasta. Saarelaan oli tullut hyvä pottu-vuosi. Ei oltu raaskittu syödä yhtään pottua koko talvena, että säästyvät kevääksi, jolloin niistä saa mainion hinnan, kun siemeneksi myypi. Saarelan emäntä oli jo Hentille luvannut, että kyllä minä sinulle jonkun vähän annan siemeniä.
Mietteissään oli hän kylvävinään jo pottuja, oli multaavinaan pottumaataan ja sitten syksympänä oli kuokkivinaan… isoja ja komeita… ja voi kuinka ne maistuivat hyvälle…
Hän tunsi kipeästi nälkää, mutta samassa pikku Juho tulikin, pussissa jauhoja.
— Järvelän isäntä sanoi, että me saamme vielä jauhosäkin niistä armopuista, sanoi Juho, käski teidän huomenna noutamaan ja antoi jo vähän tähän pussiin.
— Ethän sinä vaan väärin kuullut?
— En kuullut väärin… se sanoi moneen kertaan, vakuutti pikku Juho.
— Sittenhän tässä ainakin eletään, mutta sitä en minä ymmärrä, miten se koko säkki vieläkin… ajatteli hän ja ihmetteli, mutta nälkä kun oli, alkoi hän keittämään puuroa.
Osui tulemaan Matin Kaisa, tuli kudelma kädessä.
— Jätin lapset sinne Kallen huostaan ja läksin sinuakin katsomaan, tervehti Kaisa.