— Terveeksi jäi, vaikka kyllä siellä nyt on miehen kuntoa kysynytkin, tänä kevännä. Enpä minä muista kylmempää kevättä kuin tämä… Lumiräntää on satanut vähä väliä ja kurjat ovat olleet yö-sijat nuotiolla, kovin kurjat, vaan hyvät ovat palkat… En sieltä minäkään vielä olisi lähtenyt, vaan tämä kun heti lähtee Ameriikkaan, niin täytyi lähteä eronhetkelle, selvitteli Kusti.
— Tuli sille Juholle toki sekään villapaita suojaksi, sanoi Henti ja näytti pitkissä ajatuksissa olevan.
Puhelivat pitkän aikaa tukin uitosta ja kurjasta olosta siellä.
— Hyvä sinulla, Henti, sentään on mies, jos oikein puhutaan, vaikka häntä laiskaksi kyläläiset sanovat, kiitti Kusti.
— Ja tukkimies verraton, lisäsi poika.
— Hyvinhän se lauttahommissa aina on ansainnut, myönsi Hentikin.
Tuli sitten puhe armopuistakin.
— Kummat tässä olisi meillä ollut, ellei niitä armopuita olisi saatu, sanoi Henti.
— Suureen tarpeesenhan ne monelle ovat olleet, sanoi Kustikin.
— Kylällä ovat sanoneet, että patruuni on sinulta pannut hakemukseen, kun talvella otit niiden armopuiden päälle… sanoi Henti.