Kustissa maisteltiin lähtiäisiä parhaallaan ja täydessä humalassa oltiin.
— Nyt sitä poika lähdetään eikä olla heti näillä laitumilla, huusi
Kustin poika Mikolle.
— Hei vaan… ei puutu kuin laulu vaikeinta, huusi Mikkokin.
Pois tästä köyhästä Suomesta… pois, huusi lisää poika.
Ja kovaksi kävi rähinä ja melu Kustin tuvalla, kun humalaiset syleilivät ja jaarittelivat ja kehuivat Ameriikkaa. Oli Toikan Iisakkikin sattunut Kustin tuvalle läksiäisille ja tullut humalaan aikalailla. Kusti olikin oikein sydämestään halannut, että saisi Iisakin päisälleen, koska tiesi siten kiusaavansa Helenaa.
Ja olikin Iisakki ryypännyt, ettei osannut puhua kuin sopertamalla.
Mutta kesken rakkaimpia syleilyjä, tulikin Helena Kustiin. Hän oli arvannut, että Iisakki juotetaan humalaan ja tiuskuen ja kovaa ääntä pitäen alkoi hän vaatia Iisakkia kotia. Mutta Iisakki olikin sillä päällä, ettei totellutkaan.
— Mene h—tiin, sanoi hän Helenalle.
Helena yritti vetämään Iisakkia tuvasta ulos, vaan silloin Iisakki julmistui ja kiivaat kuopaset tulivat Helenalle.
— Juottivat tuon onnettoman humalaan… vaikeroi Helena, mutta Iisakki oli kuin taivaassa hyvillään ja uhkaili hänkin lähteä Ameriikkaan.