Viimein, kun viina oli loppunut, tointuivat he matkaan. Mutta niin humalassa olivat, etteivät hankkineet polkua myöten osata kulkea, varsinkin Kusti poikineen näyttivät hoipertelevan kovin sinne tänne.
— Niinhän tässä heiluttaa ihmistä kuin Atlantilla, arveli Kustin poika.
Kun menivät Kumpulan sivu, läksi Hentikin lähtöä katsomaan.
Ja niin saavuttiin Kurikan pihalle, johon oli kokoontunut paljon kansaa meneviä katsomaan.
— Näin sitä mennään nyt… arveli Kustin poika.
Eikä olla heti täällä, tuumaili Mikko.
Vaimoväki puserteli itkuja ja Kustin vaimo rääkkyi ääneen. Kusti itsekin alkoi itkemään. Toikan Iisakki oli istunut portaille ja nukkunut siihen, pää polvia vasten, lakki jaloissa.
Viimein, monien hyvästien perästä nousivat kärryihin ja Pekka käänsi hevosen tietä kohti. Tielle seurasi vielä Kusti vaimoneen ja Henti, ja kävelivät pitkän matkaa kärryin vieressä haastellen. Kurikan riihen luota palasi Henti, vaan Kusti vaimoneen menivät vieläkin.
Tiellä seisahtui Henti kuuntelemaan, kun Ameriikkaan menijät lauloivat, vetivät yhteen ääneen että maailma raikui:
Hyvästi kallihin Suomeni maa,
Minä aivon nyt reissata Ameriikkaan.
Olen luotu kuin lintunen lentohon vaan
Näiden kaukaisten maiden ja merien taa.