— Tottakai sinä lähdet Järvelän isännän puheille?
— Pitäisi kai lähteä. Kuolema meille tulee, jos meiltä lehmät otetaan, kun on sen karjanannin saantikin niin lujassa, puhui Henti.
— Koeta saada jostakin vähän rukisia jauhoja, että saataisiin keittää rukista puuroa, arveli Juho.
— Särje sinä nyt puita sillä aikaa… jos minä sattuisin jauhoja saamaan, puheli Henti. Varotteli sitten lapsia, puki ylleen paremman nutun ja pesi kasvonsa. Juhon turkin köytti hän ylleen lämpimäkseen, otti pussin ja pytyn ja läksi matkaan.
Hän ei ollut käynyt Järvelässä koko kymmenenä vuonna, jona oli Juhon kanssa ollut naimisissa. Oikein tuntui kummalliselta sinne mennä ja pelotti ja epäilytti, että jos ei Järvelä rupeaisikaan takaamaan. Minkälaiseksi lienee muuttunut näinä vuosina, vaan hyväähän hänestä kylällä puhutaa, ja hyvä ja helläsydäminen oli silloin…
Hän oli tullut pihalle, jossa seisoi useita hevosia valjaissa. Vanha emäntä, Järvelän isännän äiti, osui kulkemaan poikki pihan.
— Onko kunnanesimies kotona? kysyi Henti arasti.
Vanha emäntä katsoi häneen niinkuin ei tuntisikaan, vaan sitten, kun näytti tuntevan, vastasi:
— Mitäs hänestä?
— Olisi ollut asiaa…