— Kävitkö Toikalla tullessasi? kysyi Kaisa.
— En käynyt, enkä taida heti käydäkään, vastasi Henti.
— Se on se Helena niin kummallinen ihminen. Se haukkuu kaikkia ihmisiä ja lappaa niitä juorujaan ja tekee selvää muiden elämästä, sanoi Kaisa.
— Semmonenhan se on. Ei hänen oma elämänsäkään, jos huhuissa on perää, ole niin rapea. Puhutaanhan hänestä vaikka mitä. Luulee kai muutkin semmoiseksi kuin itsekin, puhui Henti.
— Pappilan rouvan kanssa ne nyt ovat kuin rakkaimmat sisaret… Helena kutoo nytkin rouvalle mattoja… He sopivatkin oikein yhteen, pappilan rouva ja Helena, molemmat samallaisia juorukelloja, arveli Kaisa.
— Kyllä kai muut ihmiset ovat päivillä heidän hampaissaan, lisäsi Henti.
— On se koko papin rouva, arveli Mattikin ja nousi syömästä.
— Kasti Jumala! kiitteli Henti.
Matti hommasi tupakkaa piippuunsa ja alkoi haastelemaan:
— Halonhakkuuseen tästä pitää lähteä. Ei tässä mökissä kauan kontillaan pysyttäisi, jos en minä tässä olisi matkassa. Olen minä ajatellut pyytää teidän Juhoa kumppaniksi. Ikävänlainen siellä on metsässä aivan yksin. Mutta kun me Juhon kanssa yhdessä lähtisimme, niin alkaisi halkoja tulla. Harvalta mieheltä se puu niin kaatuu kuin siltä Juholta.