— Kovinhan se on maailmassa kiinni siksi kun on papin vaimo, myönsi
Hentikin.
— Paljon minä olen maailmassa työtä tehnyt ihmisille, vaan en koskaan ole tavannut niin hävytöntä palkan maksajaa kuin pappilan rouva. Jos vaan tällä päällä pysynen, ei nähdä tätä miestä pappilassa työssä… sanon minä sen verran, puhui Matti taas.
— Kyllä kai sinulla on työtä muuallakin… Nytkin on moneen paikkaan käyty hakemassa halkoja hakkaamaan, sanoi Kaisakin ylpeästi ja katsoi Hentiin, että tuommoinen se minulla on mies.
Kaisa oli keittänyt puuron valmiiksi, pani sitä puukuppeihin ja käski
Matin syömään.
— Tule sinäkin Henti maistamaan rukista puuroa, käski hän sitten
Hentiäkin.
Hentiä ei tarvinnutkaan kahdesti käskeä. Hänellä oli niin nälkä ja teki niin mieli, ettei ollut voinut pysyä yhdessä kohdin niin kauvan, että puuro valmistui.
— Kylläpä on hyvää puuroa, sanoi Henti syödessään.
He söivät sitten kaikin äänettöminä, lapset vaan riitelivät ja sotkivat kasvonsa ja vaatteensa puuroon.
— Olkaa tappelematta, sanoi Kaisa, mutta ei viitsinyt nousta pyyhkimään heidän puuroisia kasvojaan.
Henti oli saanut ensimmäisen nälän puuskan tyydytetyksi. Tuntui olo jo paljoa paremmalle.