— Ei sitä ole meillä itse toki syöty, koira ne on syönyt ne lihat, sanoi Juho.
— Vaan ullakossahan sinulla kuuluvat ne lihat olevan, tiesi Kusti yhä.
— Eivät ole, siellä ovat olleet pirtin alla, puolusti Juho.
— No, valhetta ne myöskin puhuvat, sanoi Kustikin Juhon puoleen.
Vaan ei Juho pannut pahakseen Kustin tuumia, kulki samaten kuin ennenkin Kustin hommaa katsomassa ja söi hevosen lihaa niinkuin oli alottanutkin.
* * * * *
Siinä ennen Joulua kävivät ilmat yhä kolkommiksi ja kiskoi öisin paukkuvia pakkasia. Alkoi jo muutamissa mökeissä hätyyttelemään eläjiä. Kaaperin Kustillakin oli niin kylmä pirtti, että vesi jäätyi sangossa. Eikä se kumma ollutkaan, kun puuta ei viitsitty hankkia, vaikka kaksi miestä oli talossa. Hädin tuskin saatiin sen verran, että leipää paistettiin, vaan uupua tahtoivat silloinkin. Vaan kun pakkanen yhä kiihtyi, niin jopa otti Kustin poikineen liikkeelle, täytyi lähteä metsään puun hakuun. Ja Kusti oli niitä miehiä, jotka eivät arastele mennä kenen metsäpalstaan hyvänsä. Ja hyvin ymmärrettävää on, ettei sitä kauvas viitsitty mennä, kun läheltäkin sai. Varastivat siis kenen palstasta sattui ja toivat kuorman kotio. Talolliset koettivat Kustin vehkeitä pitää silmälläkin, vaan aina hänen onnistui tuhansilla valheilla ja koukuilla päästä pälkähästä.
Kamala ja kolkko oli Kumpulankin pirtti, melkein kylmempi kuin Kustin.
Juho ei viitsinyt käydä metsässä puun nounnissa kertaakaan, vaan
Henti-paran täytyi näreiköstä sylissään ressata kaiken polttopuun,
navettaankin.
Pirtti olikin niin kylmä, että lapset tahtoivat paleltua. Sinisinä ja kangistuksissa kompuroivat sängyssä ja vikisivät. Ja nuorin lapsi oli alkanut sairastamaankin. Vikisi ja rääkkyi, että surkeaa oli kuulla. Hentinkin terveys alkoi huonota. Hän tunsi usein kauheaa pahoinvointia — ja väliin vilutti, että hampaat helisivät suussa. Välisti hän voivotteli ja pyysi Juhonkin auttamaan häntä, noutamaan edes puita ja pienentämään niitä. Vaan Juho ei ollut millänsäkään. Saatuaan maarunsa täyteen makaili hän tyytyväisenä, parempia aikoja vartoen. Eikä hän viitsinyt yrittää mitään työtä, ei että olisi puhteella jonkun lusikan tehnyt, vaikka lusikkapuita oli tuonut kuivamaan. Ainoa, joka häntä huvitti, oli koira. Ja toisinaan sattui, kun osui jostakin saamaan sanomalehtipaperia, että hän innostui leikkaamaan paperihevosia. Hän saikin niistä melko sieviä, ettei olisi uskonut niin kömpelön miehen tekosiksi. Niitä kuvia hän sitten asetti akkunaan ja seinille liistaroitsi. Ihmetteli itsekin suurta kykyään ja lahjoitti jalomielisesti niitä muihinkin mökkeihin. Niitä oli Kaaperin Kustissa, loikalla ja Matilla ja monessa muussa mökissä. Semmoista työtä Juho teki.
Toikan pirtti oli valoisa ja lämmin, että huvikseen siellä oli.
Eikä siinä pirtissä oltu laiskana. Iisakki höyläsi varhain aamusta
iltahiljaseen. Usein käveli Kumpulan Juhokin Toikalle lämmittelemään.
Oli hauska siellä haukotella, kun oli lämmintä ja valoa.