— Nuorelta näyttää, arveli akkakin.
— Mutta sen perästä alkoi Kaaperin Kustissa taas reilu elämä.
Kahvia juotiin, että sitä tuli sillekin ajalle, jona eli täytynyt paastota. Ja muutenkin parani elämä kaikin puolin.
Kusti ja poikansa olivatkin tulleet vallan virkuiksi ja työtätekeviksi. Kusti höyläsi suksia ja poika kulki metsässä hakien suksipuita. Ja kun vireästi olivat matkassa, saivat he hyvänkin päiväpalkan. Ja vallesmanni kävi tuon tuostakin uusia suksia tilaamassa.
Kumpulan Juhollekin koittivat hauskat ja huolettomat päivät. Syötyään vankan keitoksen aamusilla, lähti hän tavalliselle kyläretkelleen muihin mökkeihin.
Nyt oli Kaaperin-Kustissakin hauska oleskella ja katsella kun Kusti höyläsi suksia, painoi, voiteli ja paistoi. Vaan Juho ei milloinkaan pysynyt istumassa tultuaan Kustin pirtille. Heti toimitteli hän sänkyyn pitkäkseen, poltteli pahalta löyhkäävää tupakkia ja puri piipun periä. Siinä hän makaili seljällään ja katseli Kustin työtä. Väliin lausui jonkun sanan ja näytti niin tyytyväiseltä ja onnelliselta.
Mutta tieto oli levinnyt ympäri kylää, että Kumpulassa hevosen lihaa syötiin, vaikka Juho luuli sen salaisuutena pysyvän. Ja paljon ilvettä ja roskasia juttuja kuului kylältä siitä, vaan Kumpulassa ei niistä jutuista tietty mitään.
Ja siksi Juhokin niin täyteläisenä ja hyvillään makaili päiväkaudet muissa mökeissä, panematta rikkaa ristiin.
Kaaperin Kusti, suuri konna, alkoi häneltä noin kautta rantain kyselemään, että kuinka se ruuan saalis oli hyvä Ja eräänä päivänä, kun taaskin loikoi sängyssä, loikoi ja haukotteli, arveli Kusti:
— Kovin liha taitaa raukaista, he he.