Huoneessa olikin pienessä läkkikiilussa tuli, vaikk'ei sitä ulos huomannut, akkunat kun olivat niin vahvan jään peittämänä.
Kumma kyllä, tuntui pirtti jotenkin lämpimälle, vaikka pakkanen oli. Kustin vaimo kutoi sukkaa kiilun ääressä uunin luona, Kusti ja poika makasivat. Kurikka silmäili huoneen joka loukkoon, mutta hän ei huomannut missään halkoja.
— Onpa teidän pirttinne siksikin lämmin, sanoi hän.
— Ei tämä kaikkein kylmin ole. Mihinkä sitä nyt ollaan matkassa näin aamuvarhaisella? äänteli Kusti sängystään.
— Ei tätä edemmäksi. Kun kävin Toikalla, niin ajattelin, että pistäyn sinuakin katsomassa kuinka niitä suksia sinulla valmistuu, tuumaili Kurikka.
Mutta Kusti arvasi vallan hyvin, missä tarkoituksessa Kurikka oli liikkeellä, oli arvannut jo ennen ja varustanut halot piiloon, jos osuisi millä hetkellä hyvänsä tulemaan. Ja tiesi myös Kurikka jo vanhastaan, ettei ollut helppo Kustin vehkeitten perille päästä.
— Teill' on vissiin jo pirtti lämminnyt, koska näin lämpimältä tuntuu, arveli hän noin niinkuin sivumennen.
— Jo on lämminnyt, täytyy aikaseen lämmittää, aamuksi jähtyy riivatun kylmäksi, puhui Kusti.
— Kuinka ne ihmisrukat lienevät tarjenneet näillä pakkasilla, surkeaa kai se muutamin paikoin on ollut Ja mistä sitä puutakaan on jaksanut saada, arveli Kurikka taas.
— Surkeaa on ollut, kovin on saanut paleltua ja olla kontassa koparat kaiket päivät. Pyhtilän isäntä sentään minulle on luvannut metsästään puita, että kun on tarjennut noutamaan, niin ei ole juuri palelluttu, vaan ei ole kaukana siitäkään, valitti Kusti.