— Eipä teillä kartanolla näkynyt yhtään halkoa, sanoi Kurikka siihen.
— Viimeiset poltettu tänä aamuna. Metsään pitäisi lähteä, kun tarkenisi, vastasi Kusti rohkeasti.
Arveli Kurikan isäntä, että turhaa olisi, jos enemmältä alkaisi tutkia ja morkata, siitä ei kumminkaan tulisi asiaan sen parempaa selvää. Ja päätti hän tällä kertaa jättää tutkimuksensa sikseen, vaan vahvasti sydämessä uhkasi, että hän tekee lopun Kustin vehkeistä.
Siitä kääntyi taas keskustelu armopuihin. Sillä niistä sitä enimmän puhuttiin koko pitäjässä, ettei muistettu pahkastakaan.
— Kuvernöörin ansiota kuuluu olevan kaikki, että köyhistä huolta pidetään, sanoi Kusti.
— Kyllähän kuvernööri on parastaan koettanut, myönsi Kurikkakin ja hommasi poislähtöä.
Kurikan mentyä arveli Kusti;
— Kyllä minä sen hyvin ymmärrän, mitä se täällä kävi nuuskimassa.
— Joo, mutta hukkaanpa meni he, he, nauroi poikakin vuoteeltaan.
— Parahiksi ehti pesä päästä, ettei nähnyt halkoja, tuumasi vaimokin.