— Ei annettu.
— Se oli väärin, ettei annettu. Jaakon olisi tarvinnut saada, vaikka on nuori mies. On pitänyt olla kolmena kesänä peräkkäin äkseeraamassa parhaan tienestin ajan. Ja joukollinen mies. Väärin oli, kun ei Jaakolle annettu, puhui Juho.
— Ei ole kuitenkaan annettu.
Kumpulasta siirtyi Kusti Toikalle. Ja heti kun ovesta pääsi sisälle, alkoi selvittämään minkä ennätti.
Iisakki ja Helena kuuntelivat suu auki.
Ja kun Kusti sitten oli merkillisimmät seikat armopuiden jakamisen suhteen selvittänyt, sanoi hän lopuksi:
— Ja kun minä niistä puista saan rahat, niin ostan kannun viinaa monesta aikaa.
Jaaritteli sitten vieläkin. Vaan Toikan väessä tekivät Kustin uutiset myrkyllisen vaikutuksen.
Helena alkoi ensin hokemaan:
— Vai sillä lailla niitä on annettu. Laiskoille annettu ja niille, jotka otsansa hiessä työtä tekevät, niille ei. Oliko sekin oikein, että Kumpulaan annettiin? Kahdelle nuorelle ja terveelle ihmiselle? Olisi Juhokin työssä, kyllä tulisivat toimeen. Paljon paremmin Matti olisi tarvinnut. Vanhempi mieskin ja paljon lapsia. Vaan siltä se näyttää, että laiskoja puolletaan, ja niitä, jotka työllään kokevat elättää itseään, etteivät olisi piirin niskoilla, niitä sorretaan. Kyllä meillekin olisi saanut antaa. Samassa rajassa tässä oltaisiin mekin, kuin Kumpulassa ja monessa muussa mökissä, ellei tässä työtä tehtäisi ja yritettäisi.