— Niillä vaan onkin hätä. Hevosen lihaa keitetään kolmasti päivässä,
Juhokin on lihonnut, että on kuin mikäkin patruuni, sanoi Helena taas.
— Syökööt muutkin hevosen lihaa. Juho on kuitenkin tyhmyydessään paljoa viisaampi muita; hän keittää rasvaiset keitokset siitä, jonka muut ylenkatseellisesti hylkäävät, sanoi Saarela siihen.
— Kyllä kai niille konin liha kelpaa, taitavatko he kumpikaan olla niin hyvää lähtöä, etteivät olisi tottuneet. Juhon isä söi aikanaan kaikki maailman varsat. Hentin äiti kantaa vieläkin mistä sattuu saamaan kuolleita vasikoita, ja syö niitä sanoi Helena pistelevästi.
— Mutta se on asia, joka ei kuulu tähän, sanoi Järvelä.
Helenan teki mieli sanoa Järvelälle jotakin sinnepäin, että tiedetään ne asiat, tiedetään että jouluksi on lähetetty kahvia, ja muita asioita oli myöskin saatu kuulla Hentistä ja Järvelästä. Oli jo kielellä tulossa myrkyllinen lause, vaan kun sattui katsomaan Järvelää silmiin, pakenikin rohkeus, ettei uskaltanut ääntää mitään.
Ja Helena läksi, sanomatta hyvästiä.
— Kuuluu olevan aika juoru-kello tuo Toikan Helena, sanoi Saarela.
— Saattaa niin olla, arveli Järveläkin.
Mutta sitten alkoi isäntäin kesken jälleen keskustelu ja äskeiset asiat unohtuivat.
* * * * *