Renki poikkesi pappilaan, mutta Kusti jatkoi matkaansa, löi vanhaa konia selkään, että naukui ja kirosi synkästi koko maailmaa Ja enimmän Toikan Helenaa.
— Minulla on ollutkin aavistus, ettei tässä hyvin käy, ajatteli hän.
Mutta lohdutti kuitenkin itseään, että patruuni, jonka tiedettiin olevan hyväsydämisen, uskoo häntä ja antaa… ottakoon sitten maksun vaikka kissan hännästä.
Niin ajatteli Kusti ja ajoi menemään.
Iltahämärässä seuraavana päivänä hän palasi ja oli hyvällä tuulella. Hän oli ryypännytkin melkolailla, koska piti kovaa ääntä ja ruoski hevosta. Reessä oli hänellä 100 kilon säkki jauhoja, iso pussillinen ryyniä ja toinen kahvia ja sokuria. Ja taskussa halli viinaa.
— Moni poika ei huuda näin tammikuussa, huusi hän rahdin vetäjille, joita tuli tiellä vastaan.
— Huudatkohan helmikuussa vielä? kysyivät rahtimiehet.
— Joka kuussa, te lurjukset, vastasi Kusti.
Lähemmäksi kotoa tultuaan koetti hän pitää pienempää suuta, mutta mennessään Toikan sivu hän huusi, että kaikui:
— Täällä on viinaa, tahtooko Toikan akka ryyppyä Ja niin hän saapui omalle pirtilleen ilosena ja vikkelänä miehenä.