— Antaa sitten Kurikan koettaa.
— Niin tehköön. Minä hyvin tiedän, kuka hänen aitaansa polttaa, mutta minä en puhu mitään, sanoi Kusti.
— Saa nähdä keitä kaikkia hän haastattaa vieraiksimiehiksi.
— Luultavasti Kumpulasta, Toikalta ja kenties Matin Kaisankin, mutta ne eivät mitään tiedä.
Mutta levottomana Kaaperin Kustissa kuitenkin oltiin, varsinkin äiti ja poika. Kusti ei niinkään. Häntä oli ennenkin syytetty oikeudessa näpistelemisestä, mutta hän oli pelastunut kuin poika ja niin toivoi nytkin pelastuvansa. Mutta eivät he kenellekään kertoneet, että he olivat haastetut.
Eräänä päivänä, kun käräjät jo olivat lähellä, tuli Kurikan isäntä
Kaaperin Kustiin. Hän oli luullut, että Kusti, tuntien syyllisyytensä,
tulee puheille, tunnustaa rikollisuutensa ja rukoilee anteeksi. Mutta
Kurikka odotti turhaan. Kusti ei tullut. Hän päätti itse lähteä käymään
Kustin puheilla.
— Tunnustaisit varastaneesi halkoja ja polttaneesi aitaa, jättäisin minä asian sikseen, sanoi hän Kastille.
— Viheliäinen lie sinun halkojasi tai aitaasi polttanut, sanoi Kusti ylpeästi.
— Sinä siis haluat, että minun pitää vetää oikeuden eteen sinut… tästä tulee kallis juttu sinulle, Kusti, uhkaili Kurikka.
— Anna tulla vaan.