Aapokin on reippaalla mielellä ja he päättävät käydä ensin kylpemässä.
Selma ja Alma kävisivät sitten.
Miehet riisuvat vaatteet päältään ja juoksevat saunaan.
Saunan ovelle sopii näkymään järven selkä, joka on niemen pohjoispuolella. Korkeiden vaarojen välistä paistaa ilta-aurinko järven tyvenelle pinnalle. Edempää, järven takaa, näkyy taloon korkeita, harmaalakisia tunturien huippuja, joilla auringon kilo kuin leikkiä lyö. Koko suuri, yksinäinen ympäristö on keskikesän voimakkaimmassa loistossa. Saunan takaa pihlajasta leviää väkevä tuoksu, joka sekaantuu vastatehtyjen kylpyvihtojen mehevään hajuun.
"Harvoinpa sitä on näin joutunutta juhannusta", sanoo Aapo, kun saunan edessä vetää paitaa päältään.
"Ei ole tämmöistä ollut minun muistooni", arvelee siihen Simo.
He kiipeävät lauteille, ja kun vähän aikaa ovat hikoilleet, puhelee
Simo tyytyväisin äänin:
"Tässä juhannuksen aikoihin oli nimismies aikonut tulla talon tarkastukseen… Se onkin sitten viimeinen tarkastus. Kirjat lähtevät sitten viime matkalleen, ja kun palaavat, ei ole muuta kuin kiinteet, perintötalon kiinnekirja…"
"Ovat kehnommatkin talot kiinteet saaneet, jopa että nyt tämä Utuniemi, joka jo on paras koko Raahonjärven rannalla", kehuu Aapo.
Heittävät löylyä.
"Vaan minulle kummasti kävi äsken, kun kävin tuolla niemen nenässä näitä kylpyvihtoja tekemässä", alkaa Aapo selittää.