Mikko ja Eino kuuntelivat. Eivät uskoneet kumpikaan. Opettaja oli välistä ennenkin puhunut leikkiä.
"Se kiertää avaruudessa niin kaukana, että vaikka semmoista vauhtia kulkee, ei kerkiä takaisin ennenkuin monen kymmenen vuoden päästä… ja nyt tänä talvena näkyy… Sillä on pitkä pyrstö, ja nyt se kulkee lähempänä maata kuin ennen…"
Eivät puhuneet siihen mitään Mikko ja Eino; toinen sahasi, toinen halkoi.
"On ihmisiä, jotka pelkäävät, että maapallo sattuu sen tielle ja että silloin on maamme murskana ja pieninä kivinä hajoaa avaruuteen…"
"Leikkiä laskette", sanoi siihen Mikko ja nauroi.
Einokin hymähti.
"Ei ole leikkiä, ja minä näytän Mikolle tienkin, kuinka Halleyn tähti kulkee avaruudessa…"
"Mitäpä minun sen polkuja tarvitsee tietää", sanoi Mikko ja melkein loukkaantui, kun opettaja häntä niin tyhmänä piti.
"Saattepa kuulla muiltakin… siitä on sanomalehdissäkin selityksiä…"
Mutta Mikko, joka tunsi almanakan ja oli ikänsä sitä tutkinut, arveli: