»Eikö hän… kuinka sanoisin… ole keneltäkään kuullut viittauksia sinnepäin, ettei Oskari ole… tai eikö hän koskaan ole epäillyt…?»
Emäntä ymmärsi, mitä Airisto tarkoitti, ja vastasi hiljaisella äänellä:
»Jos hän sen tietäisi… tai edes aavistaisi jotakin… olisi hän jo varmaan tappanut minut tai pojan…»
Hänen kasvonsa värähtelivät sitä sanoessa. Niissä ilmeni semmoista oman voiman ja oman tunteen ilmettä, että Airistosta tuntui kuin emäntä sittenkin olisi oma itsensä ja että hän poikaan nähden kyllä puolensa pitäisi. Mutta miten hän menettelisi, se jäi Airistolle arvoitukseksi.
Silloin he kuulivat kärryjen jyrinää kujalta ja näkivät oudon herrasmiehen istuvan kieseissä ja hänen vieressään isännän, suu leveässä naurussa.
Tulija kuului olevan kansakoulujen tarkastaja, joka vartavasten oli lähtenyt liikkeelle itse kuullakseen, kuinka koululapset täällä rajalla ruotsalaistuivat.
Isäntä oli vaatinut häntä talossa käymään, jotta hän saisi kuulla, kuinka hänen poikansa puhui ruotsia kuin ruotsalaiset ainakin.
Portaankorvan emäntä
VII
Portaankorvasta ei soudettu veneellä Suomen puolelle. Virta oli liian väkevä talon kohdalla, ja Isokoski nieli, veden vähissä ollessa, kuin peto kitaansa päin. Portaankorvalaisten, samoin kuin toistenkin kyläläisten, oli poikki soudettava ylempää keskikylän kohdalta, ja sittenkin virta veti venettä satoja syliä alemmaksi lähtöpaikkaa.