»Minkä teki?»
»Löysi Oskarin kirjojen joukosta suomalaisen laulukirjan ja heitti palavaan uuniin… Ja minua kiusataksensa se sen teki… Kai ovat herrat senkin hänelle opettaneet…»
Emäntä oli huuhtonut vaatteet, väänsi niistä liian veden pois, latoi vasuun ja aikoi lähteä asettamaan niitä kuivumaan.
Airisto oli omissa mietteissään, mutta ennenkuin he lähtivät taloon päin, kysyi hän:
»Eivätkö sitä patoa tukkilautat tyrkkää mennessään, kun kerroitte lauttojen kulkevan hyvin likeltä rantaa?»
»Ei ole minun aikanani sattunut kuin kerran, eikä silloinkaan tullut ihmishengen vahinkoa. Mutta on siitä padon päältä, kesää ennen kuin minä tulin tähän taloon, hypännyt mies väylään… Tältä puolen saunan oli potkaissut juoksemaan, vihkaissut hirveää vauhtia saunapolkua ja siitä jyrkkää alas padolle ja padon päähän… ja siitä potkaissut puolijokeen…»
Emäntä kertoi Kivi-Santerin kuoleman yksityisseikkoja myöten: kertoi niin vilkkaasti ja innolla, kuin olisi sen silmäinsä edessä nähnyt. Hänen äänessään tuntui sellainen sävy kuin hän olisi hyväksynyt Kivi-Santerin teon. Kun he tulivat pihaan, juoksi Oskari heitä vastaan, kirjat kainalossa tullen koulusta, ja huusi:
»Kahden päivän päästä loppuu koulu!»
Pojan kasvoille oli kohonnut puna, ja silmät loistivat. Hän oli todella kaunis miehen alku.
Hän juoksi viemään kirjojaan sisälle, ja emäntä alkoi toimittaa vaatteita kuivumaan.