»Jo kuuluu kummia», hykerteli Aapeli eikä muistanut vesihernettäkään nenän päästä pyyhkäistä. »Piispalta on minulle tullut preivi… sitä on Vaanperi minulle suomentanut…»
Karoliinan kasvot vähän kalpenivat.
»Ja kirjoittaa kuin vanhalle tuttavalle… Vaanperi tässä juuri pääsi suomentamasta… Kohtasin tiellä Vaanperin, niin pyysin, että lähtee suomentamaan… Mitä sanot, Karoliina?»
»Mitäpä minä siihen sanon», lausui Karoliina välinpitämättömällä äänellä.
»Etkä tiedä mitä kirje sisältääkään», pirahti isäntä ja pyyhkäisi nenäänsä.
»Mistäpä minä sen tietäisin», arveli Karoliina ja alkoi riisua päällystakkiaan.
Aapeli pyörähti keskelle lattiaa, remahti nauruun ja puoleksi huusi:
»Kun käskee nyt jo syksyllä toimittaa Oskarin isoon kouluun Luulajaan asti…»
Hän uskoi uutisen vaikuttavan yhtä repäisevästi Karoliinaan kuin häneenkin, mutta nähtyään, ettei vaimonsa ollut millänsäkään kuulemastaan, virkkoi hän Vaanperiin päin kääntyen:
»Se ei usko… ei usko. Lue, Vaanperi, vielä kerran se piispan preivi, että kuulee… lue sanasta sanaan… Lue, että kuulee…»