Kesämies. Niin, esitelmän yhteisostosta ja apulannoituksesta. Kyllä kuulin. No ottaako isäntä tämän vallesmannin kirjeen?
Harjula. Viskaa vaikka tunkiolle. Ei. Elä sentään. Annappa minulle se! Pannaanpa talteen.
Kesämies (menee kujasta laiskasti vätystämällä). Tässä tulee sellaista yhteistoimintaa, johon maamiehiä kehoitetaan.
Harjula. Juuri niin, Petteri! Yhteistoimintaan agronoomi juuri kehoittaakin. (Yksin.) Vallesmannikin puskee vihojaan minulle. Juuri kuin olisi minun syyni, ettei poutaa tule. Eikähän sitä tule. Nousee ja nousee mukamas tuo paromeeteri, mutta eihän selkene sittenkään ilma. Liki pitää, etten minäkin tee kuin ruukin patruun; Taikka annan agronoomille takaisin ja sanon, että tuossa on… pidä omasi… Mennä kesänä se tiesi poutaa, vaan nyt juonittelee, nousee ja laskee kuin pajan palkimet… Tässä on monenlaista mieliharmia… Nuo naapuritkin, jotka menivät Käkisaareen ja jos ovat niittäneet niin minun syykseni panevat… Jos vaan ovat ehtineet niittää, niin eivät tule agronoomin puheita kuuntelemaan. Yhteistoimintaan kehoitetaan, mutta siitä ei mitään tule, ellei tästä ala poutia tulla.
Maiju (tulee navetasta). En tiedä mitä sille agronoomille laittaisi ruuaksi, kun ei ole verestä lihaa.
Harjula. Onhan vereksiä siikoja. Kyllä hänelle täytyy ruokaa tarjota, sillä nälissään se taas on tullessaan.
Maiju. Ei niille herroille tahdo osata laittaa. Ne nuuskivat lautasetkin ja makustelevat ja vainostelevat…
Harjula. No kun ruokaa tarjotaan ja ellei tahdo syödä, niin olkoon syömättä.
Maiju. Helppo se on teidän sanoa. Tänä iltanahan hän aikoi palata?
Harjula, Luultavasti on heti täällä. Mutta ei nyt esitelmistä mitään tule, kun heinän aika on. Mistä väki tulee? Niin, että kyllä sinä saat alkaa jo kaloja suomuta. (Maiju menee.)