Väystäjä. Vaan sanopa mistä se sinne huoneeseen tietää, että minkä näköinen on taivas. Kun nytkin on paksussa pilvessä kuin syksyllä.
Harjula. Siinäpä se onkin salaisuus, että se huoneeseenkin tietää. (Tähystelevät kumpikin taivasta.)
Väystäjä. Ei vanhaa taivasta näy missään. Harmajana koko maailma kuin Kokko-Matin kauhtana. Etkö sinä sitä raaski näyttää minkälainen kapine se on. Tuo se tänne ulos, että näemme mitä täällä tietää.
Harjula (tunnustellen ilmaa). Eipähän tunnu tuuli niin tuoreelta kuin äsken. (Kesämies tulee rannasta, laulaen taas, kovin falskisti: Yhden mä tiedän sorian ja sievän josta ma j.n.e.) Joko sinä veit sauvomet venevalkamaan?
Kesämies. Ei näkynyt olevan tappia veneessä. (Vuolee tappia.) Kovinpa siellä kaakkurit huusivat että totta sa'an… totta sa'an… (Ojentelee kaulaansa kuin kaakkuri).
Harjula. Teehän tappi valmiiksi eläkä huoli kaakkurien lauluista.
Väystäjä. Kaakkurit huutavat ja pääskyset lentelevät matalalla.
Harjula. Tulehan sisälle, niin näytän sinulle sen joka on parempi kuin kaakkurit ja pääskyset. (Menevät).
Kesämies (katsellen taivaalle). Pilveile taivas aina! Ja muista kesämiehiä täällä maan päällä! (Tyytyväisellä äänellä.) Paksussa pilvessä on vielä, että kyllä tässä vielä saapi levähtää. (Menee navetan puoleen ja koettaa veisata jotain virren värssyä. Jurttula ja Kallijärvi tulevat.)
Jurttula. Sen agronoomi lahjotti Harjulalle.