Jussille oli se jäänyt mieleen ja hän oli asiaa kauan miettinyt. Kaikki muut tullimiehet tiesi hän juopoiksi, mutta tiesi myöskin, että Saalkreeni, joka samalla oli valppain ja virkuin rajavahti, oli aivan ehdottomasti raitis mies, jota ei millään valheella saisi humalaan juotetuksi. Siinä tuli umpi eteen. Mutta viimein keksi Jussi mielestään mainion keinon. Huhuna kulki Ruotsin puolella, että Saalkreeni jo pitemmän aikaa oli kosiskellut Isonrovan rikasta tytärtä, jonka koti oli kaukana Ruotsin puolen metsäkylässä, Rovanjärven kylä nimeltään. Tytär Manta kuului olevan komea neito ja rikkaan Isonrovan perijätär, mutta samalla ylen ylpeä ja vaativainen.
Rukkaset kerrottiin Saalkreeninkin häneltä saaneen, mutta tietoonsa oli Jussi saanut, että Saalkreeni yhä kirjoitteli lemmenkirjeitä »Till Fröken Manda Isorova, Rovanjärvi by, via Öfver-Kalix». Mutta vaikkei Manta, joka ei osannut ruotsinkieltä, mitään vastannut, ei Saalkreeni hellittänyt, vaan jatkoi kirjeittensä lähettämistä, kirjoittaen suomeksi…
Siinä uskoi Jussi olevan mainion koukun. Nyt ei tarvittaisi muuta kun kirjoittaa Rovan Mantan nimessä Saalkreenille rakkauden kirje, jossa Manta katuu entistä kovasydämisyyttä ja häpeää sitä, että niin kelpo miehelle kuin Saalkreenille oli ajattelemattomuudessaan rukkaset antanut… että nyt on hänen mielensä muuttunut ja sydämensä lämmennyt… että tulla nyt heti Isoonrovaan, heti, kun tämä kirje saapuu…
Niin oli Jussi miettinyt ja ruvennut Tirkan kanssa tuumille. Tarjoten Tirkalle puolikuppisia oli hän puheensa aloittanut, kavalasti ja kautta rantain. Oikein oli Jussi arvannut: Tirkka oli heti valmis sekä syntymäpäivää viettämään että kirjoittamaan Rovan Mantan nimessä kirjeen Saalkreenille.
Jussi oli hiihtäessään jo ehtinyt puolijokeen ja häntä nauratti, kun muisti, että kaikki ponnistukset nyt oli tehty ja että huomen-illalla oli syntymäpäivän vietto, ja silloin saisi Saalkreenikin kirjeen. Valmiina olivat muutkin varustukset, ja konjakkia oli kovasti…
Jussi hiihteli mökkiään kohden, entistä suksen latua noudattaen. Suomen puolelta ei kuulunut, ei näkynyt mitään, harvoin tällä puolen osuikaan tullimiesten kynsiin, kun ei suoraan kohti hiihtänyt. Mutta päästyään rantatörmälle huomasi hän, että hänen mökiltään tuikki himmeä tuli joenpuolisesta ikkunasta.
Olisiko Janne, hänen poikansa, sytyttänyt lampun, että hän paremmin osaisi hiihtää mökilleen? hän mietiskeli ja hiihteli mökin porrasten eteen.
Ranta-Jussilla ei ollut mökillään minkäänlaista ulkohuonetta. Puuvaja oli pirtin pohjoispäässä, ja porstuan perällä oli laudoista kyhätty koppero, jossa isä ja poika säilyttivät kaikenlaista romua.
Jussi painoi porstuan ovea, mutta se tuntui olevan sisäpuolelta säpissä. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kuin kerran nyrkillään kopauttaa oveen, ennenkuin sisältä joku tuli ja aukaisi säpin.
Se oli Janne, Jussin poika.