Jo ilmestyi elämää ja virkeyttä patruunaankin ja kuin nuoret miehet alkoi hän liikkua.
»Istu, Jussi… ja tässä olisi hyviä sikaareja… Pakkanen siellä taitaa olla… pakkanen kuin perhana… Minä tässä sanoin Tiltalle, että paneppa tuonne lämpöiseen paikkaan Jussille tuliaisryypyt…»
Ja kun Jussi oli lämpöiset ryypyt saanut ja sikaarin sytyttänyt, piti hänen ruveta kertomaan koko matkansa. Jussi kertoi, valehteli joukkoon, ja patruuna lasketteli väliin pitkiä naurujaan kuin nahkanauhoja…
Juurta jaksaen piti Jussin selittää, miten Saalkreenin kanssa, joka ei missään tapauksessa joisi väkeviä, Tirkka ja Ranta-Jussi olivat päättäneet menetellä.
»Jo te olette, sinä Jussi ja tuo Tirkka, kuitenkin hoksaavia kelpo miehiä», kehui ja nauroi patruuna, nauroi, että ojenteli.
»Minun keksimääni se on kaikki», kehaisi Jussi. »Ei Tirkka semmoisia hoksaisi, on se sen verran pökkelö…»
Oli jo aamupuoli yötä, kun Jussi hiihteli mökilleen Suomen puolelle. Raskas laukku oli hänellä selässään ja kääröjä povessakin. Laukku sisälsi konjakkia, josta oli määrä antaa tullikavaltajille kavallusyönä rohkeutta ja intoa.
Sillä tuleva iso yritys oli nyt valmiiksi mietitty. Rämä-Heikki ja Jussi olivat jo hommanneet miehet, jotka alkaisivat kuljettaa tavaroita rajan yli, kun sopiva hetki oli käsissä. Salassa oli kaikki tapahtunut, niin ettei kylässä aavistettu eikä tiedetty mitään. Hiihtäessään Jussi yhä asiaa mietti ja oli tunnossaan varma, että se onnistuu. Lapsellista oli, että patruuna epäili. Santeri-vainaja oli aikoinaan kerran Jussille sanonut, että jos Tirkka saadaan houkutelluksi puolelle, petetään tullihurtat kerran vielä, että hurisee. Ja silloin oli hän Jussille tullut selittäneeksi, kuinka olisi meneteltävä. Oli ollut sillä kertaa Santeri-vainajakin puheliaampi kuin tavallisesti, hauskimmillaan humalassa kun oli…
»Olisi saatava Tirkka lahjomalla ja makeilla tuumilla puolelle. — Ja Tirkka kyllä suostuu, on siksi perso sekä viinalle että rahalle. — Tirkka, joka on hyvissä väleissä kaikkien tullimiesten kanssa, jotka siinä hänen tuvallaan käyvät vahtimatkoillaan jalkaansa lepuuttamassa ja kahvia juomassa, olisi mies paikallaan, parhaiksi kavala ja nokkela, kun tahtoo. Ei tarvitsisi Tirkan muuta kuin kutsua kaikki tullimiehet luokseen muka syntymäpäivää viettämään… että kerran eläissään hänkin nyt on päättänyt lystäillä ja vähän kestitä hyviä kamraatejaan. Syntymäpäiväksi olisi Tirkan luokse toimitettava niin paljon juotavia, etteivät loppuisi yhtenä yönä, vaikka useampikin mies olisi juomassa. Ja lisäksi pitäisi Tirkan houkutuksilla ja ystävyydenosoituksilla saada tullimiehet pysymään tuvassaan koko yö… Silloin saisi 'luntreijata' paljon ja aivan rauhassa…»
Niin oli Santeri aikoinaan tuumaillut.