Hän istahti tuolilleen ja alkoi miettiä sitä Ranta-Jussin keksimää keinoa, jolla tullimiehet taas saataisiin petetyiksi. Hän oli sitä paljon miettinyt, väliin epäillyt, väliin toivonut sen onnistuvankin. Mutta kun ei hän itse keksinyt sen parempaa eikä varmempaakaan keinoa, suostui hän Jussin tuumiin ja oli sitä varten nyt Jussin pannut Haaparannalta väkeviä noutamaan.
Sillä johonkin täytyi hänen nyt ryhtyä ja aivan pian. Tullinalaista tavaraa oli kuorma kuorman perästä tuotu Keskitaloon, johon ne Hermannin nimessä saapuivat, eikä ollut yli uskallettu tuoda kuin jokunen vaivainen savukekassi…
Hän oli tehnyt suuret kaupat sekä Ylikainuun kauppiaiden että ylempänä olevien kauppiaiden kanssa ja luvannut tavarat määräaikana paikalle toimittaa. Liian rohkeasti hän ymmärsi yrittävänsä ja panevansa onnenkauppaan koko omaisuutensa, mutta niin oli hän sydäntynyt kaikkien viime rettelöiden ja vahinkojen vuoksi, että päätti yrittää, tappioitaan takaa-ajaa, voittaa tai menettää. Kaikki riippui onnennappulasta.
Jos ne hunsvotit nyt menisivät ansaan vielä tämän kerran ja hän saisi tavaransa tullia maksamatta yli, olisi hänen taloudellinen asemansa taas taattu ja sitten voisi vain vähissä erissä yrittää… hyvin vähissä erissä Ranta-Jussin ja Joonaan avulla.
Silloin kuuli hän pihalta askeleita, jotka pakkaslumessa antoivat kuuluvan, kitisevän äänen… Hän säpsähti kuin pahantekijä ja riensi kuistin ovelle, jonka oli jättänyt lukkoon panematta, Ranta-Jussia odotellessaan. Hän raotti ovea ja tirkisti pihalle… Ei ketään näkynyt, mutta tallin edestä hän kuuli sellaista liikettä, joka syntyy, kun hevosta riisutaan valjaista.
Hän yritti jo karjaisemaan, oliko siellä Joonas vai joko oli Jussi tullut, mutta ei kuitenkaan uskaltanut, peläten, että hänen äänensä osuisi joku tullimies kuulemaan. Toivon ja epätoivon hänen mielessään mellastaessa seisoi hän kuistin ovella ja kirosi sekä Joonasta että Jussia…
Ehkä oli Jussia kuitenkin matkalla vastus kohdannut?
Juuri kun hänen malttinsa oli pettämässä, kuuli hän vihdoin askelten lähestyvän. Hän veti oven kiinni ja meni konttoriin, seisahtui keskelle lattiaa ja jäi siihen tulijaa odottamaan, oveen katsellen…
Leveään nauruun meni hänen naamansa, kun hän tunsi Ranta-Jussin, joka naurusuin ja kiiluvin silmin astui sisään.
»Kaikki on käynyt hyvin ja terveisiä», tervehti Jussi päästyään sisälle.