»Jo lähti palasta ennen kuin sinä tulit», vastasi Joonas, juostessaan suuren ruokakellon nauhaan, joka riippui pirtin päädyssä olevasta pienestä kellokatoksesta. Hän alkoi sitä tahtiinsa vetää, ja kello moikui…
Patruuna, joka konttoriinsa kuuli soiton ja tiesi, ettei vielä ollut iltasen aika, rynnisti kuistin eteen ja huusi, että mikä siellä…
Joonas ei kuullut häntä, vaan veteli rihmasta, niin että koko pirttirakennus jytisi.
Mutta ennenkuin patruuna ehti mihinkään päin lähteä, livahti Jussi nopeasti hänen eteensä ja melkein kuiskaamalla kehoitti:
»Menkää sisälle vain… Annamme lähtömerkkejä… Kaikki on käynyt hyvin…»
Patruuna seisoi hetken ällistyneenä, eikä ymmärtänyt mitään vastata. Samassa Jussi katosi pimeään, ja ruokakello lakkasi soimasta. Hän palasi noutamaan lakin päähänsä konttorista ja meni pihalle, kävi tallissa ja haeskeli puuvajasta ja nurkkain takaa, mutta ei tavannut ketään. Pirtissä oli pimeä, mutta pihalla tallin seinässä oli hevonen kiinni. Näin pimeällä hän ei tuntenut hevosta. Hän meni pirttiin ja kysyi kovalla äänellä ovessa:
»Onko täällä ketään! Mihin helvettiin ne katosivat?»
Penkiltä kuului vastaus:
»On täällä muuan…»
Patruuna ei tuntenut äänestä ja kysyi toistamiseen, mutta hiljaisemmalla äänellä: