Ruhmulainen oli siksi humalassa ja tappelunhalussa, ettei ymmärtänyt vaaraa, johon vapaaehtoisesti antausi… Eikä muistanut, että tullimiehillä oli oikeus hänet vangita.
Jussi köytti säkin kelkkaan ja Ruhmulainen lähti kiroten ja turkki auki viuhtoen kävellä tappuroimaan tietä pitkin. Rantaan päästyään hän lankesi, mutta kömpi ylös ja keijaili menemään…
»Ei siitä muutoin erilleen pääse… vaan menköön nyt… omapa on halunsa…»
Jussi seisoi rekensä vieressä ja kuunteli…
Ei kuulunut, ei näkynyt mitään.
— Eivätköhän olekaan enää vartioimassa? — mietti Jussi ja alkoi jo pelätä, ettei hänen salainen toivonsa toteennukaan.
Mutta silloin alkoi kuulua Ruotsin puolen rannalta huutoja ja kirouksia, tappelun rähinää ja monen miehen ääniä sekaisin…
Silloin Jussi arvasi, että jo tullimiehet nyt ovat osanneet oikean miehen kimppuun…
Hetken hän vielä kuunteli, pisti sukset rekeensä ja ajoi menemään kylän läpi Keskitaloon ja siitä poikki Lampalle. Ja mielessään oli hän varma, että hän toistaiseksi oli Ruhmulaisesta päässyt erilleen.