Kun ehtivät taas takaisin Rantaojaan ja aikoivat neljättä kertaa poikki, oli jo aamupuoli yötä. Ruhmulainen oli jo kuitenkin ehtinyt juoda itsensä humalaan, niin että kiroili ja peuhasi pihalla, vaikka Jussi kielsi ja käski äänettömästi liikkua.
»Nyt joit humalaan itsesi ja pilaat koko asian. En minä lähde enää juopuneen kanssa yli», ärähti Jussi Ruhmulaiselle.
»Elä sinä… kyllä minä», kehuskeli Ruhmulainen. »Mene jos tahdot… minä en lähde!» tenäsi Jussi.
»Ole lähtemättä!»
Ruhmulainen oli pahapäinen ja haki riitaa juovuksiin tultuaan. Hän oli ottanut molemmat pullot haltuunsa eikä luovuttanut kumpaakaan pois. Jussia harmitti, mutta ei hän tohtinut paljoa vastaankaan turista, sillä Ruhmulainen oli peto voimistaan.
Jussille juolahti mieleen kavala temppu.
»Pannaan kelkkaan säkki ja lähde sinä viemään poikki… Minä tulen sitten hevosella perässä ja tuon loput… Ja sano Joonaalle…»
»En minä lähde, jos en saa tätä turkkia matkaan.»
Jussi mietti. Sekä hevonen että turkki olivat Lampan. Turkki oli jo kulunut. Jos sen tullimiehet veisivät, niin viekööt, samoin säkillisen loimivöitä… Mutta samalle matkalle se jäisi Ruhmulainenkin.
»Ota vaan turkki päällesi, ja kun pääset onnessa yli, niin huuda… kyllä tänne kuuluu… minä ajan heti perässä», sanoi hän.