Jussi oli kaikin puolin tyytyväinen poikansa matkaan ja varma siitä, että tullimiehet olivat eksytetyt ainakin hänen varastopaikaltaan.
Yöllä läksivät he Liisan tuvalle, ja Janne pani kaikki siellä olevat konjakkipullot pulkkaan ja lähti ajamaan Jyppyrä-Anttiin, jossa hänen oli määrä vartoa Jussia. Jussi saapuisi Antin asuntoon toisia teitä suksilla.
Tullimiehiä ei näkynyt liikkeellä, jonka vuoksi Jussi uskalsi Jannea käydä auttamassa matkaan Liisan tuvalta.
Kun hän palasi mökilleen, seisahtui hän hetkeksi portaille ja totuttuun tapaansa kuunteli… Oli kuin kuuluisi Ruotsin puolelta päin hiihtämistä. Varmaan oli siellä joku suksilla liikkeellä!
Pimeä oli, mutta ilma selkeä, vaikka pakkanen ei ollut kova. Tähdet tuikkivat ja lumi narisi.
Jussi kuunteli ja katseli pimeään yöhön, katseli ylös- ja alaspäin, mutta muualta ei minkäänlaisia ääniä kuulunut. Hän kuuli hiihtäjäin — sillä kuulosti niinkuin niitä olisi ollut useampia — lähenevän suomenpuolista rantaa, koska hiihto kuului nyt paljon selvemmin.
— Olkoot keitä hyvänsä, — mietti hän, meni pirttiin ja pisti oven säppiin.
Hän ei ottanut tulta, mutta alkoi siinä tuumia, miten viisaimmasti menettelisi sitten kun kerran markkinapaikalle pääsee. Ketun- ja kärpännahat aikoi hän panna laukkuun, jotta ei mitään epäilystä syntyisi, jos osuivat tullimiehet laukun penkomaan. Kun kerran pääsisi markkinapaikkaa lähelle, kyllä sieltä kätköpaikkoja löytäisi.
Hän oli juuri myyntitoimen yksityiskohtia miettimässä, kun kuuli ovelle koputettavan. Joku tuli ikkunan taakse ja kysyi hiljaisella äänellä:
»Onko Jussi kotona?»