Jussi toivoi kuitenkin kaiken hyvin käyvän ja Jannenkin ehtivän pian palaamaan, Liisan tuvalta loppuja konjakkipulloja noutamaan.
Häntä nauratti vähän, kun muisti kaikkia keinojaan, joita tullimiesten pettämiseksi oli hoksannut, mutta harmitti taas se, että Jannelta oli saatu siepatuksi kymmenen pulloa…
— Mutta ehkäpä pettyvät, kun Jannen perään lähtevät, — toivoi hän.
Markkinamatkaansa varten aikoi hän korjata lapikkaitaan ja muitakin neuvojaan kuntoon laittaa, sillä ylihuomenna täytyi jo lähteä liikkeelle.
Iltayöstä saapui Janne ja kertoi matkastaan. Hän oli tehnyt niinkuin isänsä oli neuvonut. Oli ajanut ensin metsätietä ja kääntynyt sitten talvitielle, joka vei Rovaniemen rajalle. Tullimiehet olivat ajaneet perässä ja nähtävästi vaanineet, mihin päin hän menee. Kun hän Kuusijärven rannalla ajoi Pekkalan Matin uutistaloon ja ehti olla sisällä palasen aikaa, ajoivat tullimiehet perässä ja karkasivat heti hänen laukkunsa kimppuun ja tyhjensivät eväät… Mutta kun eivät yhtään pulloa löytäneet, niin pitivät talossa kotitarkastuksen… Mutta tietysti eivät mitään löytäneet.
»Pettyivätpä… pettyivätpä», nauraa siristeli Jussi.
Juuri siinä mielessä olikin hän poikansa liikkeelle lähettänyt. Piti saada tullimiehet eksytetyiksi eri tielle, jotta eivät arvaisi kääntyä niille metsäteille, jotka Jyppyrä-Antin uutistaloon veivät. Nyt ne varmaan uskoivat, että Pekkalan uutistalon kautta kuljetaan.
»No kuinka sitten kävi?» kysyi Jussi.
Poika kertoi:
»Siihen jäivät vielä Pekkalan Matin asuntoon ja minä läksin ajelemaan ja sanoin meneväni Pirttijärveen kärpännahkoja tiedustelemaan. Mutta päästyäni Islingin jänkälle käännyin takaisin ja ajoin Jäivaaran tietä Jyppyrä-Anttiin ja sieltä tänne.»