Ja silloin se olisi päättynyt koko meijerihomma.
Mutta ei Mikkokaan kuitenkaan ollut varma vielä. Saattaa tapahtua, että sittenkin rupeavat rakentamaan Ollinvainioon… Riippui siitä mitä nyt konsulentti arvelee Ollinvainion kaivosta. Uskooko olevan vettä riittävästi vai eikö?
Aamulla varhain nousi Mikkokin ylös. Ja vaikka hän olikin päättänyt, ettei hän mene kuulemaan mitä konsulentti Ollinvainion kaivosta sanoo, ei hän kuitenkaan nyt pitänyt päätöstänsä.
— Voinhan sinne kävellä minäkin, vaikkei asia minua liikuta, puolusteli hän itseään.
Ja hän ajoi partansa ja pesi kasvonsa.
Oli jo kevät. Maantie oli likaisena ja hanki huovehti. Ei luistanut suksi. Paras oli lähteä kävelemällä.
Kun hän pirtistään tuli ulos, meni siitä ohi Virnemäen Heikki ja tiedusteli, mihin Mikko oli lähdössä.
"Oli aikomukseni käväistä Anttilassa jaaroja kuohimassa", valehteli
Mikko.
"No tänään kuuluu nyt tulevan konsulentti sitä Ollinvainion kaivoa tarkastamaan, että onko siinä vettä vai eikö…"
"Soo, soo… vai niin", sanoi Mikko, ikäänkuin ei olisi kuullut koko asiasta mitään.