Hiljaista on. Ei hiiskaustakaan kuulu.

Ollin-Mikko on joutunut takarivin mieheksi eikä hän siis näe kaivonkuoppaa eikä konsulenttia. Ja siinä johtuu hänelle mieleen, että niinhän nämä ovat kuin hautajaiset… ja ehkä ovatkin?

Ehkäpä tämä nyt on viimeinen yritys, ja Heinärannan osuusmeijeri haudataan monen sylen syvyyteen Ollinvainioon…

Silloin loppuu kurnaali, ja vanha viili saapi entisen kunniasijansa!

Mutta kuusen latvassa aivan lähellä kaivoa ja väkijoukkoa istuu varis, joka on vasta etelästä päin tullut ja rääkäisee niin että ilma viheltää:

"Praa!… Praa!"

Kaikki sen kuulevat ja katsahtavat lintuun, joka kumartelee ja rääkkyy.

Konsulenttikin silmää sinnepäin, ja hänen suupielessään on hymyä.

Maaherra, Erkkilä, Mäenpää, Herrala ja Jauhola ovat pyrkineet ihan konsulentin selän taakse kaikki nähdäkseen, kaikki kuullakseen.

Maaherra on kumartunut katsomaan kaivoon, ja hän kalpenee, sillä kaivossa on kauhean paljon vettä. Samoin käy Herralalle ja muillekin.