Emäntä ei uskaltanut puhua mihinkään päin. Ei edes uskaltanut kysyä, kuinka Ollinvainion tarkastuksessa oli käynyt.
Herrala kiroili ja käveli edestakaisin pitkin lattiaa.
Pahoin olivat asiat. Meijeririita oli painumassa huonolle jäljelle, ja kovin huoletti nyt Savukylän Jaakkolan haastekin. Koko päivän hän jahkaili ja purki kiukkuaan emännälle. Vihdoin tuli ilta, sillä pilvinenkin päivä loppuu viimein.
Mutta Herrala oli levoton. Kerran jo aikoi lähteä Jauholaan Petterin parissa jutellakseen siitä, mihin toimiin nyt olisi meijeriasiassa ryhdyttävä.
Mutta ei hän saanut sinnekään mennyksi. Häntä, samoin kuin kaikkia niitä, jotka Ollinvainiota meijeripaikaksi vastustivat, harmitti eniten se, että kaivossa sittenkin oli vettä, vaikka kolme Mallikylän miestä oli sen salaa yöllä käynyt tyhjentämässä.
Ja nyt oli konsulentti toisen kerran antanut puoltolauseensa
Ollinvainiolle! Mitä oli tehtävä?
Ei ollut vielä kukaan mitään uutta hoksannut. Maaherrakin oli ollut kalpea kuin nauris. Ainoa, joka vielä jotakin uskoi, oli Erkkilän Anaski!
Olisi se saakelia, jos savukyläläiset sittenkin saisivat puolensa päälle!
Muu väki oli jo asettunut levolle, mutta isäntä istui vielä lampun ääressä ja mietiskeli. Porstuan ja kuistin ovetkin olivat vielä auki.
Kuului kuin kolinaa kuistista, niinkuin joku kulkisi siellä…