Niin kertoi saarnamies haikealla äänellä Ulrikille ja Anaskille.

"Joo", jatkoi Herrala. "Syytä oli meissä kummassakin, ja minunkin luontoparkani on niin kiivas, etten hallitse mieltäni…"

"Kaikki synnit ovat anteeksi annetut", vakuutti saarnamies Herralalle, mutta hänen silmäyksistään ymmärsivät Ulrikki ja Anaski, että hekin saivat uskoa syntinsä anteeksi.

Liikutetuiksi tulivat Ulrikki ja Anaski, — eivätkä he sentään paatuneita pahantekijöitä olleetkaan, ja kovin vakavina istuivat. Nyt ymmärsivät he, miksi saarnamies oli päivää ennen tullut ja minkä vuoksi juuri Herralaan jäänyt seuroja pitämään…

Ja he olivat syyttäneet saarnamiestä ties mistä kaikesta!

Nyt he myöskin älysivät, minkävuoksi Herrala oli niin hyvällä tuulella. Hän oli paljaalla anteeksi pyynnöllä päässyt käräjäasioistaan, joista olisi voinut olla mitä vakavimmat seuraukset.

Ulrikille ja Anaskille tarjottiin vehnäskahvit, ja saarnamies ilmoitti, että seurat alkavat…

Hän nousi ylös ja käveli vakavana poikki salin lattian suoraan pirttiin, joka oli aivan täynnä sanankuulijoita. Häntä seurasivat vanhemmat kristityt aivan kantapäillä, ja kun saarnamies meni pöydän taakse, asettuivat nämä siihen viereen, likimmäksi pöytää.

"Veisatkaamme virsi", kehoitti saarnamies.

Herrala oli mainio veisumies, ja kun hän nyt aloitti virren, niin helähti koko huone, ja tarpeellinen virkistys tapahtui kuulijoissa. Hartaana, kankeasti huutaen veisasi Herrala suu auki ja silmät kiinni, veisasi niinkuin olan takaa ääntä hakisi…