Silloin luiskahti häneltä jalka toisen suksen varpaalliselta pois, jolloin suksi lähti kiitämään rinnettä alas, linkkapaikoissa hypäten sylittäin.
Helvi pelästyi niin, ettei tiennyt mitä tehdä. Hanki ei vielä kantanut, mutta sompasauvojensa ja toisen suksensa varassa hän pyrki eteenpäin, sinne käsin, johon oli nähnyt suksensa katoavan.
Hän ajatteli huutaa. Ehkä tuo metsään menevä, jonka kulkunen vieläkin kuului, kuulisi huudon.
Silloin hän kuuli alempaa rinteen alta miehen äänen:
"Hoi! Täällä on suksenne!"
"Hoi", huudahti hän vastaan ja koetti pyrkiä niin nopeaan kuin voi äänen taholle.
Mutta kun hän ehti aukean laitaan, näki hän miehen hiihtävän häntä kohden. Hän tunsi heti Martti Laguksen ja hämmästyi kovasti. Hänellä näkyi olevan Helvin suksi olallaan.
"Kevään hanki on kavala… se pian ryöstää suksen", kuuli Helvi Martin sanovan, samalla kun tämä kohotti lakkiaan ja hiihti hänen luokseen. Hänen käytöksessään oli niin luonnollista reippautta, mutta samassa hienoa kohteliaisuutta, että Helvi pian tointui entiselleen.
Kun Martti ojensi hänelle vankan, päivettyneen kämmenensä ja ilmoitti nimensä, tuntui Helvistä nyt äskeinen vastoinkäyminen somalta. Hän oli huomaavinaan Martin silmissä kummallista hämmästystä, kun tämä kuuli, että Helvi oli maisterin rouva ja tänne saapunut virkistymään.
Helvi selitti Martille retkensä tarkoituksen ja että hänellä oli aikomuksena mennä pyytämään Kivi-Ollia oppaaksi, hiihtääkseen Rattostunturille.