"Toistakymmentä vuotta. Taloni on tässä aivan lähellä…"
"Minä tiedänkin. Ruustinna on kertonut teistä…"
"Minusta…?"
"Niin. Ohimennen vain… Kuinka satuitte tänne?"
"Minulla on tapana aamuisin hiihdellä täällä ympäristöllä, kun ei tule menoa pitemmälle. Siellä minä kävin Kivi-Ollin luona… Me olemme tässä naapureina…"
Helvi näki metsäherran taitavasti korjaavan varpaallista, hangella suksiensa päällä istuen. Hän näki hartiat, mustan tukan ja osan poskipartaa, ja kun Martti nosti päätään, kauniit miehekkäät kasvot ja surumieliset silmät. Mutta hän näytti niin ihmeen terveeltä ja reippaalta, ja kuitenkin oli hänessä jotakin hienon hienoa maailmanmiestä. Oliko ehkä tuo hänen äänensä miellyttävä sointu ja surumielisten silmien ilme painanut häneen tuon leiman… Puku ei pettänyt. Harmajat sarkavaatteet, paulakengät ja naapukka.
"Kas nyt tämä on valmis", virkkoi Martti ja nousi istumasta. "Minä sanon vielä, nuori rouva, teille yhden seikan… Neuvoisin, ettette nyt lähtisi Rattostunturille… nyt on jo myöhäinen, ja sinne on melko matka. Palatessa vajottaa hanki, ja hiihto on raskasta…"
"Teitä kai täytyy uskoa… joka tunnette seudun ja sään…"
"Ja sitäpaitsi pitää sinne mennä hyvin varhain, päivän noustessa… silloin sieltä on kaunis ja suurenmoinen näköala…"
Martti ojensi suksen Helville, joka asetti sen jalkaansa.