Produced by Tapio Riikonen

TUSKAA

Kuvaus Raukoilta rajoilta

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1907.

I.

Täyttä vauhtia hurisi juna Pohjanmaalle. Toisen luokan vaunussa lojui huolettomassa asennossa nuori, komea herrasmies. Hän oli laittautunut aivan ajanmukaisimpaan pukuun, ja hänen hienoista kasvoistaan saattoi päättää, että hän oli hemmotellen kasvatettu ja ettei hän ollut puutteen päiviä elämässään nähnyt.

Ulkona oli jo pimeä. Talvipäivä on niin peräti lyhyt Pohjolassa, sammuu heti kun valkeneekin. Nuori matkustaja koetti kuluttaa aikaansa lukemalla, mutta usein hän silmäsi kelloonsa ja haukotteli tyytymättömänä. Ei ollut puhekumppania ketään. Matkustajat olivat sitä mukaa vähenneet, mitä pohjoisemmaksi tultiin, niin että hän nyt istui vaunussa aivan yksin.

Junan pysähtyessä asemille hän riensi ulos jaloittelemaan. Näki paksuja lumikinoksia luoduksi huoneiden seinämille ja käytävien väliin.