"Ei sitäkään… Juokaa ja iloitkaa te täällä… Minulla on ystävä, joka vartoo, ja sen ystävän rakkaus on suurempi kuin kaiken maailman hyvyydet!"
Silloin he jättivät hänet rauhaan ja sanoivat ikuiset hyvästit…
Hyvästi oli hänkin jättänyt, ja hänestä oli tuntunut, kun hän lähtiessään asemahuoneen rappusilta katsahti Kansallisteatteriin päin, ettei hän enää sitä näe…
"No hyvin siellä muuten isossa maailmassa jaksetaan?" jatkaa Holsterin emäntä. Ja vastausta saamatta hän pitkittää:
"Eipä sitä olisi uskonut, että te niin pitkälle Eilan kanssa, vaan hyvä tyttö minustakin on Eila. Eikä se hänen syynsä ole, että isä kiveliöitä kulkee ja metsiä makaa kuin karhu… Jo on viikon päivät Eilan ajokas ollut täällä odottamassa…"
Kuullessaan Eilan nimeä mainittavan herää Waltterikin mietteistään ja sanoo kuin itsekseen:
"Eila parka on minua jo varronnut. En ehtinyt niin pian kuin lupasin…
Mutta kohta nyt olen Eilani luona… Missä Eilan ajokas on?"
"Tuossa ne ovat porot mäntytievalla, meidänkin ajokkaamme… Vaan totta kai nyt yön levähdätte, kun tämmöinen tulipalopakkanen on, jälkikin on aivan ummessa…"
"Eikö ole ollut sieltäpäin kulkijaa näinä päivinä?"
"Ei ole sitten kun Karhu-Jaakko tänne Eilan poron toi, ja pyrynnyt on jälkeenpäin joka päivä… Elkää yön selkään lähtekö… Kyllä siellä Eila hyvin jaksaa, niin kertoi Karhu-Jaakko. Eikä ole minkään puutetta… on kaikkea yllin kyllin…"