"Oikeinko teillä on naimahomma sen Eilan kanssa, ja hänenkö vuokseen teillä semmoinen tulinen kiire on?"
"Me olemme jo naimisissa, hyvä emäntä, olemme vannoneet valamme… meillä on pieni poika… poika raukka, joka odottaa isäänsä…"
Waltteri sanoi sen sillä äänellä ja lämmöllä, että Lassin emännältä katosivat epäilykset. Mutta saadakseen uteliaisuutensa kaikin puolin tyydytetyksi kysyi hän varmuuden vuoksi:
"Oikean rouvanko Eilasta meinaatte tehdä?"
"Oikean rouvan, kumppanin ja ystävän… Onko se niin kummaa?"
"Eivätpä ne ole muut herrat sitten huolineet, kun kerran niin on käynyt kuin Eilallekin…"
"Mitä sinä sekaannut ihmisten asioihin", torui Lassi emäntäänsä.
Mutta vieläkin tuntui emäntä epäilevän ja virkkoi:
"Niin Eilakin uskoo. — Te olettekin erilainen herra kuin muut. Jo minä sen silloin näin, kun ensi kerran tähän meidän kotaamme tulitte… Onni se oli Eilalle, jolla ei ole kotia missään… ja liekö se Kiveliön kävijä hänen isänsä…"
"Mitä tuossa nyt poriset!" muistutti Lassi taas eukkoaan.