"No, hyväthän nyt ovat tiet", arveli Hermanni. "Hyvä kuuluu olevan meidänkin tie."
"Vaan nepä pitääkin olla mainiot, kun kuvernööri kulkee. Kun näin sataa, ja kirsi vasta pohjalta lähtee, niin tiet näkyvät käyvän kuoppaisiksi", selitteli Lauri Hermannille, jonka tiesimme sangen vastahakoiseksi tienkorjaajaksi.
"Niinpä tietenkin… ja vallesmanni ei saa mitään palkkaa tiensyynistä… on sekin…" laverteli Hermanni vain, eikä ollut kuulevinaankaan sitä, että nyt pitäisi lähteä tienkorjuuseen.
"Tässäkin keskellä kylän raittia näkyy olevan kuoppia aikalailla… tämä on Viinikan tie… korjausta tarvitsee tämäkin", huomautti Lauri Hermannia.
"Jo se. Näkyy olevan kuoppia… Aina se on tuo Laurin raudikko lihavana ja pyöreänä, vaikka kesää talvea ajetaan", tuumasi Hermanni.
"Ilmota muillekin, että tietävät lähteä tieosiaan korjaamaan", huusi hänelle Lauri hyvästiksi.
Ajelimme eteenpäin. Pari päivää oli jo sataa tihuttanut, ja tiet olivat kovemmillakin paikoilla lauttaisia.
"Huononlaisiksi nämä ovatkin menneet", sanoin Laurille.
"Pohjakirsi vasta lähtee, niin sillä se ottaa näin pehmeäksi", selitti hän.
Kylän toisessa päässä näimme vasta ensimäisen tienkorjaajan.
Kantoniemen vanha vaari oli lapioineen tullut kuoppia täyttämään.