"Eikö siellä nyt nuorempaa miestä ollut tienkorjuuseen kuin vaari?"
"Eipä ollut. Ja hyvähän tämä näkyy olevan tiekin", vastaili vaari.
"Tämähän on kuoppainen, ja keskellä tietä vesilammikoita… Onko tämä nyt mielestänne hyvä?" uskalsin minä vaaria muistuttaa.
"Mitä kun sateessa kuljette. Mutta käykääpä poudalla… ei näy vesilammikolta", tenäsi äijä.
"Huono tämä on poudallakin."
"Huonompia täällä muilla on… tuokin Mäkiniemen tie… ja pääseehän tästä ajamaan reimasti niin herra kuin talonpoikakin… eikö niin?" Ja ukko nauraa virnisteli.
"Tämä pitäisi someroida vahvaan ennenkun tästä tulisi hyvä. Sanokaa isännälle, että ellei laita huomiseksi parempaan kuntoon, niin me palkkaamme korjaajan", nuhteli Lauri ukkoa lopuksi.
"Sanotaan vaan, mutta huonompia teitä sieltä edestäpäin löydätte", arveli äijä.
Ajoimme taas jonkun kilometrin jotenkin hyvää tietä, joka kulki kuivaa kangasta eikä ollut kuoppainen. Mutta korjaajia emme kohdanneet.
Toiseen kylään tullessamme tapasimme Vanhantalon Petterin, kotonsa luona, tienposkessa riihtään parsittamassa.