Petterikin oli niitä miehiä, jotka eivät uhranneet "henkeänsä ja elämäänsä" tienkorjuuseen.
Ennenkuin ehdimme mitään puhua, alkoi Petteri riihen akkunasta pakista:
"Minusta näyttikin, että tuttuja miehiä sieltä tulee… arvasin heti…
Sitä täytyy kruunun palvelijan olla liikkeellä satoi tai paistoi…"
"Niin on, veli hyvä. Mutta etpä sinä ole mennyt tietäsi korjaamaan", sanoi Lauri vastaan.
"Koko menneen yön olemme olleet 'tien päällä' Jaakon kanssa… Sen minä sanon, että minun tietäni ajaa kuin pöytää pitkin… saattepa nähdä! Vaikka kiire tässä olisi minullakin. Tämä riihi tarvitsisi saada valmiiksi ennen heinäaikaa", selitteli Petteri.
"Ovatko muut tämänkyläläiset käyneet teitään korjaamassa?" kysäisi
Lauri.
"Kylläpä siellä minusta oli joka talosta korjaaja. Ja tämän kylän tiet näkyivätkin olevan hyvät kaikki, pitäjän rajasta alkaen", valehteli Petteri.
"Mutta nehän olivat, tämänkyläläisten tiet, kevättarkastuksessa kovin huonot, liukkasia ja sillat hajallaan", huomautin minä.
"Mitä, kun kirsi kiskoo ja viskoo ja nostaa leikkauksia, mutta heti kun kirsi on löysännyt, niin tiet ovat kuin pöytä… Herratkin juhannuksen aikana mainoivat ja sanoivat: jopa on sievät tiet…"
Siihen suuntaan jaaritteli Petteri ja lopuksi arveli: "Meidän kylän tiet ovat siksi hyviä, että niiden puolesta saisitte tästä pyörtää takaisin — jos muita asioita ei ole — olisi teillekin helpompi. Ja kuuluukin olevan tämä uusi kuvernööri peräti 'alhainen' mies… selvä suomalainen, ja kansan parasta katsoo…"