"Aina siitä sentään on apua, kun niitä käydään hätyyttelemässä", päätimme kuitenkin, ja niin läksimme liikkeelle.
Kauppiaan kujalla tapasimme Savelan isännän, joka pahasti nilkuttaen, keppi kädessä ja surkean näköisenä käveli vastaan. Savelalla oli monta pitkää tietä, kaikki huonoja eikä niitä juuri koskaan korjattu.
"Kyllä se sopi niin kovin huonosti minua kohtaan tämä tiensyyni… voi hyvä isä sentään… kun loppuu miehuus pois kokonaan… Nyt loukkasin jalkani kahden kiven väliin, etten talon väliä saata kävellä… Minä olen juuri työmiestä hakemassa tienkorjuuseen", alkoi hän meille selitellä.
"Kevättarkastuksessa jo saitte anteeksi, ettekä sitten jälestäpäin korjannutkaan, vaikka lupasitte", nuhteli Lauri.
"Voi veljeni rakas, kun oli niin paljon muuta työtä", nyyhki Savela, ja luulen kyynelten nousseen hänen silmiinsä.
"Varakas mies! Joutaisitte tienne korjaamaan", sanoi Lauri vain ankarasti.
(Olkoon tässä mainittu, että Savela vasta meidät nähtyään huomasi ruveta ontumaan ja heittäytyi surkeaksi.) Sivuutimme kirkonkylän.
Männistön mailla ja Junttarin seudulla, missä tiet tavallisesti ovat huonot, olivat ne nyt sitäkin kuoppaisemmat. Varsinkin Eeli-Mikkolan, Muiskulan ja Huuhentaalin tieosat olivat kovin kehnot.
Huuhentaali oli kuitenkin, itse äijä, tietään parantelemassa.
"Tämä teidän tie se on aina huono, samoinkuin Eeli-Mikkolan ja
Muiskulankin", moitti Lauri heti Huuhentaalille.