"Sekö sinulla on hyväksi päiväksi!" ärähti ukko, joka tuntui olevan pahalla tuulella.

"Keväälläkin olivat leikkaukset niin kurjat, ettei yli päässyt", lisäsi
Lauri vain ja iski minulle silmää.

"Päässytkö? Ylikö? Vissiinpä tästä ovat päässeet herrat ja narrit ja vieläpä lautamiehetkin, — koskapa täällä ei näy kulkijoita kasassa", tiuskasi ukko julmana ja kääntyi selin meihin.

Pitkin tietä oli kuitenkin korjaajia, niin että me suurella vaivalla, kehoituksilla ja uhkauksilla saimme aikaan melko paljon.

Kun kuvernööri sitten kulki, olivat tiet melko kunnossa, niin ettei niillä ainakaan loukannut itseään. Mutta kun kuvernööri oli palannut ja päässyt eheänä läänimme pääkaupunkiin, laittoi hän ruununvoudin kautta kohta kirjeen maanteiden tilasta…

… "piirissä ovat perin huonossa kunnossa.

"Samalla kun saatan Teille tiedoksi edellä olevan kirjoituksen, saan minä täten kehoittaa Teitä viipymättä ryhtymään toimeen, että tiet piirissänne saatetaan kelvolliseen kuntoon, jotapaitsi Teidän tulee vastedes tarkkuudella valvoa, että maantiet piirissänne ovat moitteettomassa kunnossa."

Tuon kirjeen minä sitten näytin Savelallekin.

KENTTÄNIVAN HÄVITYS

Kesäisenä yönä kuljin suuren Miehojärven rannalta kalarikkaan, saivovedestä kuuluisan Kaimajärven rannalle, missä oli vain yksi ainoa talo järveen pistävän niemen nenässä.