Tuolla ulkona oli niin ihanaa, niin suurta ja suloista…
"No sitten taitaa täytyä julistaa tämä maatila ulosottoon", sanoin vihdoin isännälle.
"Se kai se on tehtävä", arveli hän miettiväisenä. — "Jos vaan saisin jonkun hyvän ihmisen auttamaan tulevaan talveen asti, niin kyllä sitten korjautuisi. Se metsä on ison rahan arvoinen, mutta sitä eivät muut tiedä kuin minä. Olen sitä koettanut säästää viimeiseen asti ja köyhyyden kanssa tässä taistellut. Se Lomma näkyy olevan sydämetön julmuri…"
"Ettekö ole käynyt hänen puheillaan ja koettanut saada häntä odottamaan?"
"Kävin minä silloin heti kun lautamies toi välipäätöksen, vaan ei puhettakaan. Sanoi, ettei hänelle kelpaa muu kuin puhdas raha… Mutta koettakaa te nyt, rakas ystävä, puhua hänelle… ehkä hän sentään taipuu…"
Isäntä pyyhkäisi kämmenellään silmiään ja tuumasi:
"Jo se on ollut tämä meidänkin elämämme hauskaa! Puutetta koko elinajan, ja minullakin alkaa terveys loppua… pistää ja vihloo joka paikkaa, ja oikea jalka on välistä niin kipeä, ettei päällensä otata… Saisi kuollakaan tähän rauhassa…"
Ja taas hän pyyhkäisi silmiään.
"Kyllä minä parastani koetan teidän hyväksenne tehdä… Ehkäpä Lomma tyytyy odottamaan, kun saa kuulla, että teillä vielä on hyvä metsäkin."
Silloin isäntä säpsähti ja rupesi pyytelemällä pyytämään: