AJANGIN MIES
Eräänä koleana lokakuun päivänä istuin kirjoituspöytäni ääressä sepittämässä poliisitutkinto-pöytäkirjaa, kun näin pihalle tulla tallustelevan vanhan, köyryhartiaisen miehen. Hän seisahtui keskelle pihaa ja näytti miettivän, mihin päin lähtisi. En muistanut miestä ennen nähneeni, mutta puvusta ja muista merkeistä tunsin hänet kotopitäjän järvikyläläiseksi. Vihdoin hän teki päätöksensä ja astui huoneeseeni.
Outo mies, en muista koskaan nähneeni.
Mutta vieras astui pöydän luo, ojensi kauhean leveän ja likaisen kämmenensä ja toivottaen hyvää päivää tervehteli:
"Terveisiä sieltä meidänkin paikoilta."
Koetin muistella miehen nimeä, mutta en saanut mieleeni. Hänen kasvonsa olivat hyväntahtoiset ja harmaat silmänsä kuin aina hymyssä. Hiukset olivat takkuiset, ja puvusta tuoksahti vereksen kalan lemu.
"Ei se taida vallesmanni muistaakaan! Vaan kyllä minä olen nähnyt montakin kertaa… Minä olen sieltä Ajangin järven rannalta… sanotaan Ajangin mieheksi. Vissiin olette kuullut puhuttavan?" esitteli hän, kun katsoin kysyvästi häneen.
Olinpa tietenkin kuullut puhuttavan paljonkin.
"No istukaa nyt… siinä olisi tuolia… kyllä minä nyt tunnen…"
Hän jysähti istumaan semmoisella painolla, että tuoli valitteli.