Hän vaikeni hetkeksi ja aloitti taas:
"Niin, sitä minä, ettei vallesmanni missään tapauksessa tule 'panttaamaan'. Minä maksan reimasti teidän vaivanne ja ensi viikolla koko velan… Lupaako vallesmanni, ettei tule…?"
Hän katsoi minuun surkean pyytävästi, ja hänen hyväntahtoiset, hymyilevät silmänsä vesittyivät.
"Olisipa sitä soma ja hupainenkin puhutella, Kaisaanne", tuumasin
Heikille.
"Somako? Hupanenko? Sitä ette sanoisi, jos tuntisitte. Voi vallesmanni-kulta, sopiiko se niin? On pitäjällä sanottu teitä armeliaaksi mieheksi…"
Nyt hän melkein ääneensä itki.
"No olkoon. En minä tule!" lupasin hänelle.
Hän ilostui niin että laski leveän naurun, nousi seisomaan, tarjosi leveän, likaisen kämmenensä hyvästiksi ja vakuutti:
"Ensi viikolla tuon rahat. Kiitoksia nyt monta tuhatta ja voikaa hyvin, hyvä tuttavani!"
Ja kevein mielin lähti Heikki pois.