Seuraavalla viikolla tulikin päätös ulosotettavaksi.
Mutta saman päivän iltana tuli Heikkikin. Hänellä oli iso punainen kuhmu otsassa, ja posket olivat verinaarmuissa niinkuin kissa olisi kynsinyt.
"No, missä Heikki on tapellut?" tiedustin heti, vaikka aavistinkin, että se oli hänen armaan ainoansa kätten töitä.
Heikki kertoi:
"Oli saanut tietää asian, ja kun minä täältä kotia palasin, niin heti oli kimpussani… Jo minä meinasin suuttua… Palasin pois enkä vielä ole sitten käynytkään… Nyt minä maksaisin kaikki… Yrjänäinen antoi rahat lainaan…"
Hän maksoi ja sai velkakirjansa kuitattuna takaisin.
"No tohtiiko Heikki nyt mennä kotia?"
"Menen minä nyt. Jos tulee päälle, niin loukkoon istutan. Mutta jos saapi tietää, että olen Yrjänäiseltä rahat ottanut lainaan, niin siitä ei hyvä seuraa… Onni oli kuitenkin, ettei tarvinnut vallesmannin tulla… sitten siinä vasta elämä olisi alkanut. Jo minä polonen elämään joudin vanhoilla päivilläni", vaikeroi hän hyvästiä jättäessään.
Heikki-parka!
Katselin hänen jälkeensä, kun hän allapäin käveli maantiellä päin…