"Lyökää… lyökää…"
Jussi Heiskanen koetti kurkottaa laukkujen alla olleita läkkisiä astioita, onnistuikin saamaan yhden ja pötki sitten aika vonkaa tiehensä. Siinä ei auttanut mikään. Tukkilaiset olivat siksi villiintyneet, ettei heille ollut kiellosta apua.
Minä koetin särkeä pulloja minkä ehdin, ja kahdesta läkkiastiasta sain viinan maahan kaadetuksi, mutta sitten syntyi semmoinen temmellys pullojen ympärillä, ettei siihen ollut hyvä mennä…
"Saatanaa, kun särkee kaikki", huusi jo eräs ja pui nyrkkiään minulle.
Iso-Iivari ja kolme muuta miestä pieksivät onnettomia viinakauppiaita, jotka rukoilivat armoa ja aikoivat paikalla poistua.
"Ei. Kiinni teidät pannaan ja viedään linnaan. Eikö niin, vallesmanni?" huusi Iivari.
"Antakaa, hyvät miehet, heidän jo mennä. Kyllä ne nyt täältä pysyvät poissa", koetin minä. Rääkätyt miehet olivat verissään, kasvot turvonneina ja vaatteet repaleina. Pelkäsin pahempia seurauksia ja koetin kaikin voimin asettaa Iivaria, joka oli kaikkein rajuin.
"Vieläkö panet vettä viinaan? Häh? Vieläkö panet vettä viinaan, häh, häh, häh?"
Ja läksiäisiksi antoi Iivari vielä miestä korville, jotta läiske kuului.
Nopeasti poistuivat miehet metsään päin, surkeasti valitellen. Mutta tukkipojat olivat vallanneet kaikki pullot ja jatkoivat juontia. Laukut olivat tyhjät ja puukoilla leikeltyjä moneksi kappaleeksi.