"Antakaapas nyt minullekin konjakkia, muuten tässä tulee tappelu", karjaisi Iivari, kun meni joukkoon.

Hänelle ojennettiin monesta pullosta ja Anttilan Ville huusi:

"No, nyt tulivat herrain päivät, Iivari, — juo että vatsanahka paukkuu!"

"Elkää hyvät miehet kaikkia juoko, me tulemme liiaksi humalaan, ja Raitikoskella on tarkkaa työtä ja tukeilla kova kiire", koetin minä esitellä.

Mutta sitä ei otettu kuuleviin korviinkaan. Heikkilän Jaakko, joka oli parhaita laulumiehiä, alkoi loilottaa, ja toiset yhtyivät samaan:

Tukkijunni se sahan laittoi pienillä varoillansa, tiluranttantaa, tiiuranttantaa, pienillä varoillansa. Ja tukki se kulkea hyssyttää, ja raamit on kallellansa, tiluranttantaa, tiluranttantaa, ja raamit on kallellansa.

Se oli pitkä ja ryöttä laulu, oikein alkuperäinen, kaikkine kummallisine ajatuksineen ja loppusointuineen. Korpi kajahteli heidän kirkumisestaan, ja kaiku kierteli vaaran laelta toiselle.

"Lähetään pojat koskelle ja aletaan keittää kahvia", ehdotti joku.

Siihen suostuttiin.

"Ei, mutta, pojat, kyllä meidän pitää halata tuota vallesmannia, kun se laittoi meille näin komeat kalaasit", huusi muuan lyhyt ja paksu tukkipoika, Napa-Tuomaaksi mainittu.